Olimme koko perheen voimin mökkeilemässä. Itikat pistelivät ja vauvan pepun peseminen ilman juoksevaa vettä on lievästi sanottuna hankalaa. Minä ja 5v minimies olemme kotitonttuja. Tykkäämme olla kaupungissa omassa kodissa ja nukkua omassa sängyssä. Me siis lievästi sanottuna väsyimme. Mies haluaa ehdottomasti olla kesälomansa ensimmäisen viikon maalla, joten päädyimme kolmannen päivän jälkeen kompromissiin. Minä ja minimies tulimme stadiin ja isi sai jäädä mökkeilemään pienen 2kk vauvansa kanssa. Juuri soittelin ja tiedustelin kuulumisia, hyvin kuulemma pärjäilevät. Ihmeellinen mies!  Siellä hän sujuvasti hoitelee vauvelia. Tiskaa tuttipulloja ja keittelee niitä puhtaiksi ilman huolenhäivää. Onneksi luin Eve Hietamiehen ”yösyöttö” kirjan. Se sai mut ekaa kertaa pohtimaan sitä, ettei äiti todellakaan ole aina se paras vauvan hoitaja. Murukin luki kirjan, ylistettyäni sitä niin paljon.

Päästyämme ikiomaan kotikoloomme riisuimme likaiset verkkarimme pois ja tassuttelimme tyytyväisinä ympäriinsä. Ruokaa ei kaapissa ollut, joten tilasimme minimiehen kanssa pizzaa. Makasimme vierekkäin sohvalla, herkuteltiin pizzaa ja katseltiin lastenohjelmia. Mökillä kun ei televisiota ollut. Nautimme kodin mukavuuksista. Minimies rentoutui niin, että nukkui 13 tuntia putkeen, heräämättä kertaakaan. Minäkin nukuin hyvin pitkästä aikaa, sillä kodissa ei ollut vauvaa huutelemassa vellipulloa. Aamulla oli jopa hieman syyllinen olo siitä, että mies on joutunut yksin hoitamaan tytärtään. Soitin ja kysyin miten yö oli mennyt. Muru vastasi iloisena ja rennon kuuloisena. Hyvin on mennyt ja kivaa kuulemma on. En voi valittaa. Miten hyvää tuollainen tekeekään isin ja tyttären suhteelle! Heillä on alusta asti ollut ”omia juttujaan” joista mä olen ihan pihalla. Isi lörpöttelee ja hassuttelee ja vauva nauraa maha kippuralla. Hän oppi yhden kuukauden iässä vastaamaan hymyyn ja nykyään osaa jo nauraakin. Eipä tarvitse prinsessan sitten murrosiässä kerjätä miesten huomiota kyseenalaisin keinoin, jos on saanut sitä koko ikänsä turvallisesti kotona.

Minimies on tyytyväinen kun on nyt saanut äidin jakamattoman huomion. Kävimme äsken ulkoilemassa ja hän lauloi ja rallatti mennessään. Kiukusta tai muustakaan häiriköinnistä ei ole tietoakaan, kun saa taas olla äidin ikioma tähtönen. Terapeuttista siis kaikille, kun ollaan vähän aikaa erossa toisistamme. Pojalle olen yrittänyt selittää, että ikävä on hyvä tunne. Siitä tietää, että välittää toisesta.