Tultiin juuri kotiin Lastenklinikalta. Ukkelilta poistettiin tänään vioittunut hammas. Luunmurtumat ynnä muut tällit kai karaisseet jätkää sen verran, että homma sujui kuin tanssi. 4v herra kiipesi tuoliin ja makasi siinä 45 minuuttia suu auki ja inahtamatta. Ei kyyneltäkään. Pieni potilas teki juuri niinkuin lääkäri pyysi. Siinä vaiheessa kun hammasta irrotettiin ja ikenestä kuului ritinää, mulla nousi hiki otsalle. Muru oli tietenkin mukana, lohduttamassa minua ja valamassa minimieheen itseluottamusta. Lääkäri oli hyvin perehtynyt bisfosfonaatteihin ja niihin yhdistettyyn leukaluun nekroosiin. Keskustelimme asiasta ja leukaluun suojaksi määrättiin antibioottia. Pystyin luottamaan lääkäriin 100 prosenttisesti ja herran taito käsitellä lapsipotilasta oli esimerkillistä. Edes leijonaemolla (se hankalampi luonteenpiirteeni) ei ollut mitään valittamista ja se on harvinaista silloin kun omaa poikasta hoidetaan.

Minimiehen päiväkoti on taas kohta kiinni koulutuspäivän takia ja varahoito on järjestetty samaisessa päiväkodissa, kuin missä hammasvamma pääsi sattumaan. Metka juttu on se, että minua varovaisesti ja kautta rantain, pyydettiin pitämään poika silloin kotihoidossa. Minulla sattuu olemaan sinä päivänä omia menoja, lääkärissä käyntiä ynnä muuta, enkä todellakaan ollut varautunut lapsen läsnäoloon. Tavallinen päiväkoti ei siis ota lastani hoitoon, koska he eivät voi häntä tarpeeksi vahtia. Minkäköhän lain mukaan nyt mennään? Täysi päivähoitomaksu peritään, jonka vastineeksi ei saa päivähoitoa. Okei, lupasin ottaa pojan kotihoitoon, eli käytännössä mukaani kiitämään pitkin kaupunkia äidin asioilla. Erittäin työlästä ja vaikeaa keskittyä omiin asioihin kun samalla on viihdytettävä lasta ja varjeltava hänen korviaan liialta määrältä aikuisten asioita. Pieni perkele mielessäni nosti taas päätään, vammaista lasta ei huolita tavalliseen päiväkotiin edes yhdeksi päiväksi, koska hänen vahtimisensa on liian vaikeaa...Just.