Nyt on huulet ihan pusuttelusta rohtuneet. Iho ei ole tottunut näin kovaan käyttöön, mutta en valita, huulirasva on keksitty. Sitähän mun meikki-arsenaalista löytyy jos jonkin makuisena ja tuoksuisena. Nyt kun murulainen on jo vakiokaluste niin minulla on oiva mahdollisuus toteuttaa haaveeni lenkillä käymisestä. Huomenna yritän päästä yksin läskiä sulattamaan jos vaan jaksan. Euforiassani saattaisin jopa jaksaa. Nykyään kun en tunnu tarvitsevan enää yöuntakaan, ei vaan yksinkertaisesti malta nukkua kun voi jutella ihanuuden kanssa tai käpertyä syliin. Joo, huomasin, tämä blogi on muuttunut lirkuttamiseksi eikä kukaan kohta jaksa enää sellaista lukea. Varsinkaan nykyisellä otsikolla, totesi juuri murulainen tuossa vieressäni. Yritän palata takaisin vittumaiseen sarkasmiin kunhan kykenen. Nyt ei vaan vielä voi kun mikään ei ota päästä. Paitsi hetkittäiset pakolliset eronhetket ihanuudesta. Lopetan tämän lässyttämisen varmasti jossain vaiheessa, lupaan. Nyt litistän läppärin kiinni ja kömmin murulaisen kanssa nukkumaan. Pikkuväki on vedellyt hirsiä makkarissa jo lähes neljä tuntia. Aamuinen kukonlaulun aikainen herätys ei ehkä ole niin karmiva kokemus, jos on ehtinyt hetken edes levätä. Jos maltan levätä.