Muutamme siis joskus tuossa loppuvuodesta. Tajusin taas, että historia toistaa itseään. Jälleen viides kerros ilmestyi elämääni, kuten voitte lukea vanhasta merkinnästäni "Neljäs kerros". Kaikenlisäksi J-kirjaimella alkavan miehen kanssa...Huh. Melkein pitäisi säikähtää. Ehkä sadas kerta toden sanoo.

Kerroin minimiehelle muutostamme. Häntä alkoi itkettää. Leuka vapisten pieni herra sopersi: "Äiti, eikö se olekin todella surullista, että ihminen joutuu jättämään kotinsa?" Olen yrittänyt piristää häntä kertomalla ikiomasta huoneesta ynnä muusta mukavasta, toistaiseksi tuloksetta. Harmi vaan, että päiväkotikin ilmeisesti vaihtuu. Se tulee olemaan hänelle raskas isku. Täytyy miettiä rauhassa kuinka hoitoasiat saadaan järjestymään turvallisuus huomioiden. Nykyinen ryhmis on ollut kuin lintukoto pienokaiselle.