Voi tätä onnekasta paskiaista! Miten tämä voi olla mahdollista. Mulla on vihdoinkin ihan oikea perhe, jossa dynamiikka toimii kuin rasvattu. Ollaan ystäviä, vanhoja kamuja, vanhempia ja rakastavaisia yhtäaikaa. Muru on tehnyt ruuat nyt parina päivänä putkeen, samalla kun mä olen hoitanut pyykit ja muut joutavat pakkopullat. Tänään illalla meinasin tehdä itsemurhan vajoamalla kosmetiikkatranssiin kylpyhuoneessa, keskittyessäni vain ja ainoastaan itseeni sekä kirjaimellisesti napaani. Kävin kylvyssä viikarin kanssa ja koska äidillä taas kesti liian kauan kaikkien hoitoaineidensa kanssa, pikkuväki närkästyi. Hän ilmoitti, ettei enää jaksa kylpeä sekuntiakaan. Muru tuli hätiin. Kantoi minimiehen makkariin ja kuivatessani hiuksiani kuulin kuinka makkarissa jo puettiin yöpukua, tarjoiltiin iltapalaa ja kiinnitettiin yövaippaa. Nautin omasta hetkestäni ja ryppyrasvoistani. Ei tarvinnut komentaa, pyytää tai anella. Muru hoiti vintiön univalmiiksi kuin vanha tekijä ja käyttäytyi kuin näin olisi ollut aina. Huokaus...Minä lakkasin tyytyväisenä kynteni ja nyt nakuttelen tätä konetta. Muru ja vintiö väänsivät hieman kättä nukkumaanmenosta, mutta huomasin senkin sujuvan paremmin kuin minulta ikinä. Äidiltä näet menee hermot helpommin. Nyt mä ole niin rakastunut, että odotan jo yötä. Yöt olivat ennen tyhjää aikaa nukkumiseen. Nyt ne ovat juhlallisia hetkiä oman muruni sylissä. Ja minä vanha pessimisti kun aina väitin, ettei oikeaa rakkautta tai välittämistä ole olemassakaan. Paskaa jauhoin.