Minimies oli jälleen kuvataidekoulussa. Ennen tunnin alkua juniorit laittavat päälleen essut, joita voi lainata kerhotilan aulasta. Menimme hyvissä ajoin pukeutumaan, mutta sattuneesta syystä sopivaa ei löytynyt. Poika seistä tökötti vieressäni ja katseli kauhuissaan valikoimaa. Oli essuja röyhelöillä ja ilman, vaaleanpunaisilla muumeilla varustettuina sekä prinsessakuvioituja kuoseja. Sitkeästi jatkoin penkomista, mutten löytänyt ainuttakaan minimiehelle sopivaa. Hädissään poika jo takertui hihaani ja ehdotti kotiin lähtemistä. Kävin rohkeasti tiedustelemassa vähemmän tyttömäistä esiliinaa opettajalta, joka löysikin kaapin uumenista oranssinpunaisen porkkanakuvioisen essun. Nenä vinossa vintiö suostui essuun ja kiipesi paikalleen aloittelemaan töitä. Lupasin hankkia hänelle ensi kerraksi ihan ikioman poikien essun, autojen kuvilla varustettuna. Mistäköhän ihmeestä sellaisen löytäisin, tuumin illalla hädissäni. Enhän mä edes tiedä mitään essukauppaa. Muru se jaksaa yllättää. Hän kuunteli hätäilyäni aikansa. Totesi sitten käyvänsä kangaskaupassa ja ompelevansa sellaisen itse. Siis täh? Osaako mun mieheni ommellakin, ihmettelin ääneen. "Ei tarvitse olla mikään ruudin keksijä, että osaa yhden essun ommella", murahti murulainen. En viitsinyt sanoa mitään...