Sivistäessäni itseäni Vauva-lehden parissa löysin mielenkiintoisen selityksen käytökselleni. Artikkeli pohti, voiko lapsesta huolehtia liikaa. Minähän olen äiti, joka tarkistaa lapsensa pulssin ja hengityksen jos pikkukaveri on nukkunut monta tuntia putkeen tai ei liikehdi tarpeeksi unissaan. Lapsen suihkun aikana mikään mahti maailmassa ei saa minua poistumaan kylpyhuoneesta sillä kaikkihan tietävät, että lapsi voi hukkua sekunnissa, jopa mukilliseen vettä. Lehdessä onneksi sanottiin asioiden olevan aika hyvin jos omista peloista voi puhua ääneen ja nauraa niille. No kyllähän minä itseäni ihmettelen, mutta vaisto vetää aina uudestaan käteni tarkistamaan pienokaisen sydämen lyönnit. Tiskikoneen luukku ei saa olla auki, ettei lapsi kompastu päin korissa törröttäviä veitsiä. Matot, huonekalut ja esineet on aseteltu harkiten tapaturmien ehkäisemiseksi. Kynnykset poistettu ja ulko-ovet lukittu ja ketjutettu huolellisesti yöksi. Vauva-lehti tarjoaa selitykseksi hormonit sekä sen, että vanhemman omassa elämässä on ollut niin raskaita hylätyksi tulemisen tunteita tai konkreettisia menetyksiä, ettei hän usko onnen olevan mahdollista. Tuon allekirjoitan täysin! Jipii, säästin satasia ja tunteja terapiassa; Vauva-lehti selitti tämänkin omituisuuteni.