Joudun taas puristamaan pari tällaista 12 tunnin työvuoroa, jotta saan vapaata arkisin viedäkseni vintiötä terapioihin ynnä muille vastaanotoille. Ukkeli lähti itkien mummolaan, kuin teuraaksi olisi viety. Hän suri asiaa jo monta päivää etukäteen ja itki niin, että kyyneleet roiskuivat. Tulee kuulemma ikävä äitiä. Ikävähän minunkin on. Nyt on vielä harvinaisen kaunis ja aurinkoinen viikonloppu. Olisin halunnut viedä hänet ulkoilemaan, piknikille ja opettelemaan pyöräilyä. 

Mutta nyt ei ole vaihtoehtoja. Työ on hoidettava ja samoin nassikan terapiat. Tuloksena rankasta päivästä kädet tärisee, sydän tykyttää ja pyörryttää. Mun vartaloa ei ole luotu yli 8 tunnin työvuoroihin. Stressi ja jatkuva varuillaan olo vievät voimia melkein yhtä paljon kuin itse puuhastelu. Olen tehnyt tänään monia asioita ekaa kertaa vuosiin, joten hyvän opin olen saanut, en siis voi valittaa. Työpaikka on hyvä ja tarjoaa haasteita. Tuntuu mukavalta kun huomaa osaavansa ja pystyvänsä hommiin monen vuoden tauon jälkeen. Nöyrä asenne on kuitenkin muistettava, jotta tarkkuus säilyy, eikä tule töpeksittyä.