Saimme yllättäen vieraita maaseudulta, tai siis Kuopiosta. Ystävä oli kyllä syntynyt maaseudulla Sotkamossa, joten tästä syystä ajattelimme poikani kanssa häntä eksoottisena vieraana. Kun hyvästelimme häntä, keksimme tehdä täysin epäloogisen extempore matkan Kuopioon. Olivathan meillä seuraavat päivät vapaita, eikä mitään järkeviä suunnitelmia. Kysyin siis kohteliaasti saisimmeko hypätä kyytiin. Samassa sitä sitten matkattiin jo toiselle puolelle Suomea.

Istumiseen tottumattomat peppumme puutuivat jo parin tunnin jälkeen. Siitä alkoi loputon kyselymme, ”kauanko vielä, joko ollaan perillä ?”. Kaupunkilaiset takalistot eivät ole luodut pitkää istumista varten. Elämä on näet hektisempää täälläpäin. Kuskilla näytti olevan rautaiset hermot. Takit päällä nökötimme yli kuusi tuntia nahkaisilla penkeillä. Ei blondi tajunnut riisua, tälläkertaa...
Mikkelin kohdalla oli pakko lähettää kavereille jo lähes legendaksi muodostunut ”mikkelikikkelikmikkelikikkeli….” tekstiviesti, jotta tietäisivät missä päin me olemme tällä kertaa menossa.

Kuopio näytti olevan hyvä lomakaupunki meille vammaisille. Siellä on suuri Yliopistollinen keskussairaala, joten tiesimme olevamme turvassa. Mettäreissuille ei meidän parane lähteä ilman lastoja, siteitä ja kunnon kipulääkkeitä. Onneksi mami on vuosien varrella kouliintunut eteväksi ensihoitajaksi. Vintiöstä tulee kuulemma isona ”pii-paa kuljettaja ja sairaala-ukko”. Kukahan meidät palkkaisi remmiinsä hommiin? Saadaan varmaan odotella työtarjouksia lopun elämämme.

Metsään ei ehkä muutenkaan kannata minun vesselini kanssa mennä. Kuopiossa koimme hetkellisiä kauhunhetkiä. Aamulla pukiessamme aurinkolaseja ja lippiksiä, kohtasimme eteisessä hämähäkin, joka oli kömpinyt sinne turvaan. Kaupunkilaispoikani kirkui kyyneleet roiskuen, järkyttyneenä kamalasta maaseudun eläimestä. Ei auttanut, vaikka kuinka lauloin hämä-hämä-häkkiä. Huuto sen kun koveni. Olisi ollut turhaa opastaa, että hämähäkit tuovat onnea ja syövät kukkakärpäsiä. Olisin kaiketi minäkin huutanut kauhusta, jos kriisin hetkellä joku alkaisi laulaa pikkuoravan äänelläni korvan juuressa. Hämis-polon elämä päättyi pian.