Nyt se on meillä, kammottava influenssa. Toin sen ilmeisesti töistä murulle ja nyt ollaan molemmat henkitoreissamme. Ihme ja kumma, vintiö on terve ja hyvävointinen. Me yskitään, syljetään ja kuumeillaan. Yritän yskiä kylkiäni tukien, ettei napsu luut poikki. Ei se herkästi tapahdu, mutta täysin realistinen uhka kuitenkin. Aivastaessa äkkiarvaamattomasti, olen joskus saanut kylkiluun katki. Nenänielu on tulessa ja olo on kuin rekan alle jääneellä. Särkee ja viluttaa. Sulkeudutaan loppuviikoksi kotiin sairastamaan, aamuisin on taisteltava kumman jalat kantaa päiväkodille asti. Tervettä lasta ei viitsi hautoa kotona, kun me maataan taju kankaalla. Pysymme nyt kaukana kaikista vanhuksisita tai raskaana olevista, ettemme tartuta riskiryhmiä. Tämäkin vielä piti kärsiä. Näistä tuskanhikisistä lakanoista on romantiikka kaukana.