En ole intohimoinen tyyppi. En osaa leperrellä enkä ostaa kukkia. Yltiöromanttiseen sisareeni verrattuna olen kylmä kuin jääkaappi tai pitäisiköhän sanoa pakastin. Osaan kyllä rakastaa, mutta se on sellaista tavallista arkista "tennis-sukka rakkautta". Minuun kolahtaa enemmän arjen jakaminen, yhteinen kaupassa käynti tai maitolitran tuonti tuliaisena. Käytännöllisenä ihmisenä en oikein edes ymmärrä koko kukkapuska hommelia. Mielummin otan vastaan ruokakassin kuin kukkia. Helpoin tie sydämeen käy lapseni kautta. Toiseksi tulee luonnollisesti ruoka; hyvä ruoka -parempi mieli. Mikä onkaan suurempi välittämisen osoitus kuin hoitaa ja leikittää lastani ja todeta: "lue sä vaan sohvalla rauhassa sitä Anna-lehteä, me tullaan kertomaan kun ruoka on valmista". Sitäpaitsi mä tykkään juroista jöröjukista. Lapsen kanssa pitää osata pelleillä, mutta ei minulle tarvitse jutella jos ei ole asiaa. Syvennyn mielelläni omiin ajatuksiini kunhan vaan ympäristö antaa siihen mahdollisuuden, eli on hiljaa. Amerikkalainen small talk on minulle yhtä vierasta kuin jäätelöpallo Coca-Colassa. Joudun teeskentelemään sitä kaiken aikaa töissä, kotona en jaksa. En osaa huokailla kohtalokkaasti heinäkasassa kuten Regina Linnanheimo. Sitäpaitsi, ei elämässä tapahdu niinkuin elokuvissa  -paitsi pornoelokuvissa.