Meillä asuu nykyään iso poika. Lähestyvän neljän vuoden etapin kunniaksi päätimme hävittää kämpästämme kaikki vauva-aiheiset esineet. Jos vaikka äiteen vauvakuumekin samalla helpottuisi. Jokainen nokkamuki, muovikippo, tuttipullo ja sairauden varalta varastoitu velli saivat häipyä. Ihmeellisen helposti se kävi. Ehkä pojalla oli nyt juuri oikea herkkyyskausi tähän kehityksen vaiheeseen. Rinta pöyhkeänä hän kertoilee yhä kaikille vastaantuleville aikuisille olevansa jo ISO poika. Velli, joka on ollut lapselleni maailman tärkein asia, on enää muisto vain. Ihan tosi, siihen pahanmakuiseen kaupan valmisliemeen pojalla oli samanlainen suhde kuin nistillä heroiiniin. Minun yllätyksekseni sopimuksemme on pitänyt. Poika ei ole edes kysynyt enää vellin tai nokkamukin perään. Hän juo maitonsa miehekkäästi lasista. Ongelmaksi on sittemmin muodostunut lapsen Osteogenesis Imperfectan hoito. Iltavellin joukkoon työnsin kalsiumin, D-vitamiinin ja monivitamiinit. Ukkeli joi liemen lähes extaasissa silmät ummessa. Foniatri kielsi viime käynnillämme tuttipullon ja nokkamukit dyspraksian takia. Nyt en saa poikaa nielemään mitään vitamiineja. Elintärkeä kalsium oksettaa, vitamiinit ovat kuulemma hapanta ja mihinkään jugurttiin tai muuhun mössöön en ole onnistunut niitä ujuttamaan. Tuskailin asiaa leikkipuistossa ja arvaa katsottiinko yksinhuoltajaa taas kieroon kun suustani pääsi lipsahdus: "hitsi, siihen velliin olisin voinut sekoittaa vaikka rotanmyrkkyä ja poika olisi juonut sen riemulla". Tuli pitkä hiljaisuus ja rouvat loivat toisiinsa merkitseviä katseita. Ihmeen huumorintajutonta porukkaa meilläpäin.