Olin juuri hikisellä vatsankasvatus päiväunella, kun puhelimeni soi. Hikoan jopa unissani, kasvattaessani tätä pientä henkilöä mahassani. Sain lähes sydänhalvauksen ja sätkähdin paniikinomaisesti kohti puhelinta, joka oli onneksi käden ulottuvilla. En uskalla laittaa puhelinta äänettömälle ipanan ollessa hoidossa, sillä haluan olla heti tavoitettavissa, jos jotain hätää on. Sain aikaiseksi kummallisen murahduksen ja täti verkon toisessa päässä tiedusteli kummissaan, mihin hän olikaan soittanut. Sain silmät sen verran auki, että tajusin kähistä nimeni, joten pääsimme asiassa eteenpäin. Keskustelukumppani taatusti pohti soittaneensa jonnekin hemmetin mörisevään hourulaan.

Puhelu tuli vakuutusyhtiöstä, jonne olin kirjoittanut tulenpalavan äkäilykirjeen koskien tenavan hammasasiaa. Kirjeessä lähestulkoon haukuin koko korvaussysteemin, yhtiön ja heidän tapansa käsitellä "asiakkaita". Myönnetään, se oli aika jyrkkää tekstiä, mutta hiljaa nöyristelemällä asiat harvoin etenevät mihinkään suuntaan. Olin erittäin tyytyväinen tähän puheluun. Sain tarkan selvityksen kaikkeen ja mahdollisuuden esittää kysymyksiä korvausasian suhteen. Päädyimme siihen, että lähetän jokatapauksessa kaikki kuitit kuluista heille ja aikanaan he tekevät asiasta lopullisen päätöksen, joka sitten ilmoitetaan minulle. Okei, en siis vielä lähde virittelemään suurempia taisteluita, vaan odotan kiltisti hammasta purren kuinka käy.