Tuossa kivuliaassa ja elämäni viimeisessä palvelulinjan kyydissä sain kuunnella mitä ihmeellisempiä mummojen välisiä keskusteluja. Tunnelma oli kuin Junnu Vainion biisissä "yleisessä saunassa, miestenpuolella". Nyt oltiin vaan mummojen puolella ja minä joukon nuorimpana punastelin varttuneemman väen juttuja.

Piti ihan sammuttaa mp3 soitin, ettei vaan jäisi yksikään mehevä kertomus kuulematta. Sukupolvien välillä ON kuilu, se tuli ilmiselväksi ajon aikana.

Rouvat aloittivat vertaamalla lääkäreitä. "Kyllä lääkärin on oltava vähintään 50 vuotta, ei siihen muuten voi luottaa", pauhasi yksi. Ihan liian nuoria ovat lääkärit nykyisin, oli joukon yhteinen mieleipide. Perusteena se, etteivät nuoret lääkärit edes koske potilaaseen. Eräs vanhus ylisti hyvillään, kuinka vanhempi tohtori oli ihan liivitkin pukeneet hänen päälleen. Toiselle oli sukat ja kengätkin autettu jalkaan. Sekö on pätevyyden merkki tuumasin?

Kannattaa siis pyrkiä lääkikseen 40 vuotiaana niin saa heti arvostusta osakseen kun valmistuu. Ainakin jos näiden rouvien puheeseen on uskominen. Lääkäri kun on kuulemma parhaillaan keski-ikäisenä.
Ihme, ettei sairaanhoitajan työtä arvosteta samoin perustein. Mehän puemme, riisumme ja koskettelemme potilaita päivittäin. Vanhat hoitajat leimataan helposti lihaviksi ja väsyneiksi. Tasan ei mene arvostus.
Seuraavaksi mummot intoutuivat vertailemaan gynekologejaan ja päätin laittaa soittimeni kuulokkeet tiukasti päähäni ja äkkiä. Tässä kohtaa häveliäisyyteni tuli vastaan. Kuten kännykkähuomaavaisuus mainoksissa sanotaan: "oikeastaan senhän ei pitäisi kuulua kaikille".

Toiseksi viimeisellä pysäkillä kyytiin änkesi vielä yksi seniili rollaattorin kanssa. Olin hikinen selkäsärystä, mutta päätin jatkaa matkaa Malmille saakka. "Missäs Mikko on?", tivasi mummeli kuljettajalta nähdessään uuden ukon ratin takana. Tällä linjalla oli siis näköjään vakiokuski, huomasin. Kuin pieni lapsi, rouva oli hämmentynyt rutiinien muutoksesta. Muutkin kyydissä olijat pysähtyivät kuuntelemaan tarkkaan, minne se tuttu Mikko on nyt mennyt.
Kuski olikin aika vinkeä tyyppi. Ihan pokerinaamalla ja vakavana hän sanoi arvon matkustajille: "Mikko meni hoitoon". Päivittelevä puheensorina täytti bussin. Voi kamalaa, "mikäköhän Mikolla on?", arvuuttelivat ihmeissään. Hetkisen pälätystä kuunneltuaan tämä veijari-kuljettaja jatkoi: "ambulanssimiehet tulivat ja veivät Mikon. Se on ihan rutiinijuttu meillä palvelulinjan kuljettajilla. Kyllä ne vapauttavat Mikon kunhan lääkitys on saatu kohdalleen!" Mummelit yhtyivät naurunremakkaan, enkä minäkään voinut kikatusta pidättää. Itkin ja nauroin yhtä aikaa. Selkäpirulainen kun oli tuhon oma.