Huokaus. Miten ihmeessä mä olen selvinnyt sinkkuäitinä? En voi ymmärtää. Muru on ollut nyt viikon ajan joka päivä töiden jälkeen remontoimassa uutta kotiamme. Olen herännyt joskus klo 22-23 aikoihin siihen, että joku liikuskelee olohuoneessa. Murulainenhan se siellä pistelee poskeensa yöpalaa.

Mutta tämä arjen pyörittäminen yksin? Miten mä olenkaan saanut sen kaiken organisoitua ja vielä toteutettuakin? Juuri sain käytyä kaupassa, hain vintiön, tein ruuan, vahdin syömisen, siivosin keittiön, latasin kahvinkeittimen aamuksi, laitoin huomiset vaatteet esille ja avasin postit. Siinä lomassa pyyhin pepun, huuhdoin potan, keskustelin lapsen kanssa ja lajittelin pyykit koneeseen. Vielä odottavat laskut, muuttolaatikot ja täysi tiskikone. Mä olen niin väsynyt, että pyörryttää ja hengästyttää. Kertaakaan en ole istunut alas, paitsi nyt hetkeksi ennen iltapalaa, kylpyä, hammaspesua, satuja ja laulua oravasta. Missä välissä mä ehdin käydä suihkussa, pakata muuttolaatikoita, paketoida hankittuja joululahjoja ja tyhjentää pyykkikoneen?

Jumankauta, nainen on päässyt viime aikoina liian helpolla! Mulla on taidot ruostuneet pahan kerran! Viimeiset nelisen vuotta (ennen murulaisen meille muuttoa), tein tämän kaiken päivittäin kädenkäänteessä palkkatyöni lisäksi, eikä tuntunut juuri missään. Naureskelin vain mielessäni, että mihin sitä miestä voisin tarvita...Nyt se asia on kristallin kirkas.