Eilen sattui ihan pöhkö juttu. Kellon lähestyessä viittä murulainen alkoi tapansa mukaan liikehtiä lähemmäs ihoani. Olin täysin ajatuksissani, vajonnut jonnekin unen rajamaille, menneisyyteen. Mutisin poissaolevana jotain kello viiden teestä, johon murulainen totesi haluavansa päiväkahvia. Pieni mies oli jo syönyt päivällisen ja siirtynyt jälkkäriin sekä Pikku Kakkosen saloihin. Yhtäkkiä näin murun sellaisena kuin 16 vuotta sitten ja alkoi naurattaa ihan kamalasti. Hän katseli minua pää kallellaan kysymysmerkkinä, on näet jo tottunut ihmeellisiin aivoituksiini. Muruakin alkoi naurattaa kun kikatin ihan hysteerisenä ja kiemurtelin solmussa. Yritti kuitenkin sitkeästi kiskoa vaatteita päältäni, vaikka käkätys valtasi koko huoneen. Vedin peittoja ynnä muita rättejä päälleni ja sain naurun seasta sanottua, etten pysty kun mua alko ujostuttaa. "Ujostuttaa? Siis NYT sua alkoi ujostuttaa??", tirskui jo murukin. Minkäs sille voi, yhtäkkiä iski ujous, kun tajusin lapsuudenkaverini kimpussani. "Voi hitto, sä olet ihan sekaisin", naureskeli muru peittojen seassa. Niin olenkin, nytkö se vasta selvisi?