Viime viikonloppuna pikku-ukko luki kirjaa, jossa oli kuva äidistä lapsineen aamupalapöydässä. Äidillä oli vaaleat hiukset ja hymyilevä suu. Ukkeli tuijotti kuvaa pitkään ja huokasi: "kyllä sinullakin, äiti, pitäisi olla tuollainen keltainen tukka". Tiedustelin oliko juniori nyt ihan tosissaan, mutta hän pysyi kiinteästi kannassaan. Vadelmahiukset ovat näköjään jo last season. Päätimme painella kauppaan vetyperoksidia hakemaan ja illalla värjäsimme hiukseni takaisin vaaleiksi. Olin taas lähempänä tavallisen äidin ulkomuotoa, edes hitusen. Illalla, laulettuani oravasta ja poikasen käperryttyä peiton alle kuului pieni ääni päättäväisesti: "Äiti, kyllä se vaaleanpunainen tukka oli siltikin paljon päheempi".