Ihanaa, eilen se alkoi, kesälomani. Kyse ei ole sen juhlavammasta kuin parin viikon palkattomasta, mutta se tuli täydellisellä ajoituksella. Olin niin loppuunpalamisen rajoilla, etten saanut enää iltaisin unta ja yöllä näin vain stressipainajaisia. Olisin varmasti joutunut pian sairaslomalle, ellei tämä ihanuus olisi alkanut. Aamulla nautiskelimme kiireettömyydestä ja suihkuunkin vääntäydyimme vasta lähempänä puolta päivää. Tuntui mukavalta puuhastella yhdessä pojan kanssa, joka nautti suunnattomasti saadessaan leikkiä kotona rauhassa. Syötyämme myöhäisen lounaan emme tehneet mitään. Tiedostin ympärilläni likaiset ikkunat ja vaateröykkiöt, jotka odottivat silitysraudan kosketusta. Päätin, nyt ei stressata.

Mädäntykööt ikkunat vaikka puhki, tänään ei työskennellä mitään järkevää. Verenpaine hieman kohosi tajutessani kotona vallitsevat sotkut, mutta taistelin tunnetta vastaan. Akkuja on nyt ladattava ihan tietoisesti, jotta jaksaa olla töissä sitten koko kesän kun muut lomailevat.
Ensi viikolla käydään Korkeasaaressa, Linnanmäellä ja muissa huvituksissa, jonne ei arkisin jaksa lähteä. Ehkä saan tuolloin ensimmäiset kuvat lisättyä juttuihini. Nyt minimies on piilottanut muistikortinlukijani, enkä voi käsittää mistä sen löytäisin. On muuten ihmeellistä miten paljon kadonneita tavaroita voi olla pienessä asunnossa yhden pikku-ukon toimesta. Piilotettuna on lääkekaapin avain, vara-avain, muistikortinlukija, muistitikkuni, kelakortti sekä neuvolakortti. Hän on ilmeisesti tarvinnut niitä enemmän kuin minä. Leikkijunasta löysin viimeksi kotiavaimeni. Se oli lähtenyt matkalle ihan itsestään...Siivoaminen saattaisi auttaa mutta vielä ei ole sen aika.