Lupasin jossain välissä kertoa lisää minun ja murun kohtaamisesta. Ollaan siis vanhoja kavereita noin 17 vuoden takaa. Satuimme olemaan pari vuotta sitten yhteisen ystävämme kolmekymppisillä, jolloin istuimme pöydässä lähes vastakkain. Muru, kuten seurueen kaikki muutkin, kiskaisivat pihvinsä kanssa ainakin pullon punaviiniä mieheen. Minä söin salaatin ja join vettä, joten kukaan ei edes muistanut minun olleen juhlissa. Tuolloin kiinnitin jo huomiota siihen, että onpas kaveri muuttunut. Sitä ennen ei oltu tavattu varmaan kymmeneen vuoteen. Nyt sitten muutama vuosi noista päivällisistä, satuttiin taas samoihin bileisiin. En olisi millään tahtonut mennä, mutta vintiö oli yökylässä ja taksikuskini pakotti mut menemään. Hän ajoi minut ovelle saakka ja kielsi soittamasta ennen puolta yötä.

Juhlien aiheena oli 80-luku, joten pillihousut ja Dingo-huivit olivat esillä. Tunsin itseni ulkopuoliseksi, kunnes joku sai kuningas-ajatuksen kaivaa kynsilakat esille. "Jipii, vihdoin jotain mistä mäkin tajuan", tuumasin. Mä olin tietenkin juuri lakannut omani, joten en viitsinyt niitä tärvellä. Muru sattui istumaan sopivasti sohvan reunalla ja niinpä tiedustelin kokeeksi, saanko lakata hänen kyntensä. Testasin samalla hieman herran homofobiaa. Niinpä sitten lakkasin hänen kaikki kyntensä mustalla ja valkoisella lakalla. Kämpässä oli kuuma ja lakankäry meni nenään. Kaikki ravasivat parvekkeella tupakalla ja niinpä päätin ängetä joukon jatkeeksi, vaikken röökiä poltakaan. Kello oli jo yli puolenyön ja yhtäkkiä huomasin meidän jääneen kahdestaan parvekkeelle jutustelemaan. Muru on lähes pari metriä ja minä häntä polveen, joten tuumasin mielessäni, miten ihmeessä kaksi näin erikokoista ihmistä voisi pussailla. Siitä, mistä ajatus lähti, ei ole hajuakaan. Toisaalta valvominen, väsymys ja jännitys olivat sekoittaneet pääni. Vain vedinkö vahingossa tupakansavua henkeeni ja se kilahti päähän? Jokatapauksessa, toimeliaana blondina, nojasin kaiteeseen rehvakkaasti kyynerpäälläni ja totesin tiukasti silmiin tuijottaen: "mä haluaisin suudella sua". Ällistytin itsenikin tuosta tokaisusta! Enempää en kerennyt tuumimaan, sillä muru tarttui minua poskesta ja alkoi tehdä työtä käskettyä.

Siinäpä se meni pussaillessa koko ilta, kaikkien yhteisten tuttaviemme katsellessa epäuskoisina toisiaan. Tuon tapauksen jälkeen vierähti muutama viikko. Mesetimme joskus jotain, mutta tuumasimme kai molemmat, ettei tästä sen enempää.

Muru oli mennyt bileiden jälkeisenä päivänä äitinsä luokse poistattamaan kynsilakkoja. Poikamiesboksista kun ei sellaista tököttiä löytynyt. Äiti-parka oli varmaan ihmetellyt sinkkupoikansa uusinta kynsilakka-muotia.

Sitten tuli jälleen tylsä perjantai-ilta. Minimies nukkui ja minä roikuin netissä, katsoin telkkaria ja mesetin. Jäätiin murun kanssa jutustelemaan ja kommentoitiin samaa kanavaa ym ym. Jossain vaiheessa totesin, että tämähän on ihan kuin oltais samassa huoneessa. Siitä saimme idean siirtyä samaan tilaan. Muru loikki niin kiireesti taksiin, että unohti lompakkonsa kotiin. Jouduin siis lunastamaan herran taksista. Kalliiksi tulevat miehet elämässäni...

Herrasmiehenä muru vietti yönsä olkkarissa ja aamulla koitti totuuden hetki, kun pikku-ukko kömpi makkarista. Vintiö tallusti tottuneesti olohuoneeseen, katsahti sohvalle ja tokaisi "Moi". Siirtyi sitten luontevasti lattialle leikkimään, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritin  siinä laittaa aamupalaa muina miehinä. Jossain vaiheessa minimies katsahti minua silmiin ja sanoi korostetun hitaasti "Äiti, ei toi oo Pete, ei". Asiaan ei sen koommin palattu ja murulainen jäi meille asumaan.