Kyllä se totta on! Neuvolasta oli lähetetty meidän paperit sikiöntutkimusyksikköön ja sieltä soitettiin meidät heti käymään. Käytiinpä juttusilla seulonnoista. Olin tapani mukaan valmistautunut sotajalalle. Onneksemme (tällä kertaa) lääkäri oli vanhempi rouva, joka ei aloittanut "kaikki vanhemmathan toivovat saavansa terveen lapsen"-hevonpaskaa, joten käynti sujui oikein mukavissa merkeissä. Keskustelut olivat asiallisia ja niistä jäi hyvä mieli. Kohteliaasti kieltäydyimme seulonnoista/punktioista ja kun lääkäri kysyi murulta hirvittääkö häntä saada mahdollisesti Osteogenesis Imperfectaa sairastava lapsi, murulainen vastasi hymyillen: "Kyllä mua se isäksi tulo jännittää huomattavasti enemmän. Se, onko vauvalla lisäominaisuuksia on sivuseikka". Syntymän jälkeen geenitestit ynnä muut saa vapaasti ottaa napaverestä, sillä vauvaa en anna turhaan piikitellä. Vaikka kyllä mä omilla silmillänikin pystyisin OI diagnoosin tekemään.

Mä olen (taas vaihteeksi) viime aikoina pohdiskellut sitä, kuinka osaan käyttäytyä, jos joku hyväkäs päästää suustaan totuuksia kuten "eihän sen väliä onko vauva poika vai tyttö, kunhan on terve!" Ehei. Kyllä mua kiinnostaa onko vauva poika vai tyttö, arvailenhan sitä jo nyt. Haluan tietenkin tietää etukäteen jos se sattuu ilmi tulemaan. Vähänkö olis kivaa shoppailla pieniä pinkkejä tai sinisiä tarvikkeita ja vaatteita... Mutta onko lapsella minun perinnöllinen sairauteni tai jokin muu vamma? Mitäs sitten? Me olemme tämän lapsen halunneet ja helvetin kovalla työllä (sitä se välillä oli) tehneet. Haluamme hänet sellaisena kuin hän on, kaikilla mausteilla. Meidän oma spice girl. Mä olen vakuuttunut, että tämä on tyttö... Niin kamala on oloni verrattuna minimiehen odotukseen.