Täällä minä istun koneella ja mietin mattojen pesua, vaikka voisin olla nukkumassa poikien vieressä. Ei vaan tule uni. Yritän ihan tosissani lakata lässyttämästä, mutta välillä vaan tulee hetkiä, etten pysty. Nyt on taas se fiilis. Muru lukee mua kuin avointa kirjaa. Eilen tulin väsyneenä kotiin eväsretkeltä, jolla pieni mies oli heittänyt minua kivellä, liimannut vaatteisiini takiaisia ja jopa sylkenyt ananasta kenkääni. Hän ei kuulemma voi sietää keltaista tököttiä...

Ovesta tullessamme nuori herra paiskasi hiekkaiset kenkänsä olkkarin vaalealle matolle ja minä näytin uupuneelta. Muru hoiti taas homman. Komensi vintiön kuriin, keräsi kengät lattialta ja haki minulle lasin jääkylmää vissyä. Voi pojat, minkä aarteen olenkaan saanut! Illalla minimies leikki häiristä vielä noin tunnin verran ja sovittiin, että muru hoitaa. Äidille on niin tavattoman kiva ryttyillä, hän kun antaa aina jollain tapaa periksi. Niinpä.

Mulla on niin ihana perhe, että pitäisi pelätä. Nurkan takana vaanii taatusti joku peikko. Kenellä on ketunhäntä kainalossa? En pysty, enkä jaksa pelätä. Minä rakastan tuota miestä niin paljon. Aina kun sanon murulle kuinka ihana hän on, tulee vakiovastaus: "ja minä rakastan teitä". Voi Pojat! Rukouksiini on sittenkin vastattu.