Taas raadoin viikonlopun töissä ja pojat saavat nauttia laatuajasta kaksistaan. Olen kade, mutta yritän nauttia työstäni ja uuden oppimisesta. Pari päivää vielä, niin koittaa hyvin ansaittu vapaapäivä. Aion nukkua, nyt nimittäin väsyttää todenteolla. Pikku-ukkomme on alkanut kysellä jälleen elämän perusasioita ja nokkelana naisena nakitin homman murulle. Markkinoin asian miestenväliseksi jutuksi. Muru katsoi minua hieman ivallisesti ja irvaili ujosta sairaanhoitajasta. Enhän mä tosiaan mikään ujo tyyppi ole, mutta mini-miestäni yritän suojella vielä vähän aikaa elämän totuuksilta.

Neuvokkaana nörttinä, muru oli matkannut töiden jälkeen kirjastoon ja lainannut sieltä kirjan: Pete, Pii ja Pikkuinen ”kirja läheisyydestä” tai jotain sinnepäin. Istahdin eilen illalla sohvalle ja luin kirjan ensin yksin. Puna levisi naamalleni ja puuskahdin murulle, etten kyllä aio tällaista vielä meidän pienelle opettaa! Vintiö pelasi pleikkaa, eikä sen koommin ottanut kantaa meidän turinoilleni. Kokeilin testimielessä aloittaa sadun ja katsoa mahtaako poikaa vielä oikeasti nämä jutut kiinnostaa. Kuin takiainen, hän liiskautui kylkeeni kuuntelemaan satua ja pleikka unohtui samantien. Pääsin tarinassa niin pitkälle, että piirroskuvissa näytettiin miten tytöt ja pojat eroavat toisistaan. Muru kuunteli korvat hörössä, vaikka yrittikin näyttää keskittyvän sähköposteihinsa. Seuraava kappale käsitteli jo lisääntymistä ja siinä vaiheessa aloin sepittää satua ihan omasta päästäni ja murun selkä tärisi, hänen hekottaessaan hihaansa. Totesin vaan, että joskus ihmiset pussailevat ja sitten oltiinkin jo tuomassa vauvaa kotiin. Ohitin sujuvasti tarinat lisääntymisestä ja synnyttämisestä. Palataan siihen joskus muutaman vuoden kuluttua, kun lapsi alkaa kysellä enemmän. Nyt hänelle näytti riittävän piirroskuva pepusta, jota hän sitten kikattikin antaumuksella ja pitkään.