Uuden kotimme vieressä on iso päiväkoti. Yritin soittaa tarhan johtajalle ja tiedustella saisinko vintiön siirrettyä sinne päivähoitoon. Puhelimeen vastasi töykeä nainen, joka totesi lähes ivallisesti, ettei hoitopaikkoja voi "noin vain" vaihtaa. Tiedustelin mikä olisi protokollan mukainen anomus, jos aikoisin kuitenkin yrittää. Vastaukseksi sain selvityksen siitä, että tämän kyseisen alueen päiväkodit ovat aivan ylibuukattuja ja ihan hyvin voisin kuljettaa lasta aamuisin hoitoon eri lähiöön, kuin siihen missä asumme. Okei, tuumasin ja sisuunnuin niin pirusti. Kerroin nopeasti poikani tarvitsevan hieman enemmän aikuisen valvontaa kuin normaalin ikätoverinsa ja totesin hänellä olevan toistaiseksi oma avustaja. Naurahtaen kuivasti nainen esitelmöi, ettei heillä ole sellaisiin resursseja, vaikka lääkärit kuinka avustajaa puoltavia lausuntoja kirjoittaisivatkin. Erityisryhmä heillä kuitenkin on käytös- ja keskittymishäiriöistä kärsiville lapsille. Sinne siis vaan, jos jotain erityishoitoa kaipaatte!
Just joo. Tuloksena olisi sama kaaos kuin matkapalvelukeskuksen yhdistelmäkyydityksillä. Laitetaan ylivilkkaat hypimään päin helposti hajoavaa lasta! Sokea rampaa taluttamaan vaan.

Muutenkin olen pohtinut, voisiko esikoulun alkamista aikaistaa vanhemman anomuksesta. Nyt nelivuotias osaa jo kirjoittaa nimensä, laskea sujuvasti, tuntee aakkoset ja numerot sekä laskee yhteenlaskuja. Keskittymiskykyä riittää tehtävään helposti yli puoleksi tunniksi. Juuri tuollaisten taitojen herkkyyskausi on selvästi menossa. Mutta mikä onkaan tulos jos hänet nyt sairautensa vuoksi laitetaan "erityisryhmään" ylivilkkaiden sekaan resurssien puutteessa?

Poika on toistaiseksi ryhmäperhepäivähoidossa, jossa ei tarjota esiopetusta. Jokatapauksessa päivähoidon paikka tulee vaihtumaan eskarin lähestyessä. Olisi ollut kiva saada vintiö suoraan lähellämme olevaan päiväkotiin, jossa voisi viettää aikansa koulun alkuun asti. Eipä näytä onnistuvan. Kotihoitoon vaan. Se ei taatusti edesauta ujon lapsen sosiaalista kehitystä ja kykyä toimia ryhmässä.