Murulaisen synttärit lähestyvät ja äidin vatsahaava oireilee. Tänä vuonna vietämme ensimmäiset oikeat lastenjuhlatkin. Ensin pidämme perinteiset sukusynttärit ja seuraavana päivänä tulevat vintiön kamut vanhempineen. Koko viikonloppu siis yhtä juhlaa ja koti taatusti kuin pommin jäljiltä kun bileistä selviämme. Juhlia luonnollisesti edeltää koko kodin siivous, kattaus, tarjoilun organisointi ja lastenjuhliin tietenkin ohjelman suunnittelu. Ikkunoita en aio pestä tai tehdä muutakaan kovin extremeä, mutta imuroida täytyy varmaankin. Täyden työpäivän jälkeen imurin varteen tarttuminen ei taatusti ole ensimmäisenä mielessäni. Pakko yrittää jaksaa, sillä poika on odottanut juhliaan jo ainakin puoli vuotta ja suunnitellut mitä juttuja aikoo kavereidensa kanssa puuhata. Eniten minua tietenkin jännittää ne pojan leikkikavereiden vanhemmat...Vieraat ihmiset tulevat katsomaan miten sinkkuäiti on kotinsa sisustanut ja kuinka sotkuista meillä onkaan. Yritän psyykata itseäni ajattelemaan, että kaikissa lapsiperheissä näyttää taatusti tällaiselta ja leikki-ikäisen lapsen suttuiset sormenjäljet seinissä kuuluvat normaaliin elämään.

Voihan se tietenkin olla niinkin, että meillä nyt vaan on paskaista kun en ehdi jatkuvasti luututa. Ehkä olenkin epäonnistunut äiti ja kaikilla muilla on kaapit täynnä silitettyjä ja kauniisti viikattuja vaatteita. Meillä meinaavat saranat räjähtää kun olen sullonut ryttyiset vetimet voimalla kaapinovien taakse turvaan.

Olohuoneemme seinällä ei riipu kauniit antiikkiset öljyvärimaalaukset arvokkaissa kehyksissään. Täräytin keskelle olkkarin seinää räikeän pinkit mahtipontiset kehykset joiden sisäpuolella on metallinen laatta, jossa lukee isoin kirjaimin: A clean house is a sign of a wasted life!