Meidän uudessa kodissa on kaasulla toimiva hella. Ollaan siis muutosta asti syöty pelkkiä eineksiä, kun ajatus kaasun kanssa puuhaamisesta hirvittää minua. Tänään nälän poisto mikrossa lämmitettävällä muovilaatikolla alkoi etoa ja päätimme yhdessä kokeilla, onnistuisiko kunnon murkinan valmistus kaasun avulla. Mulla meni hermot jo yrittäessäni saada liekkiä koko pirskatin pytinkiin. Muru, jolla näköjään on huomattavasti paremmat hermot ainakin arkisissa pikkuaskareissa, otti siis ohjat kokkaamisessa. Mulla on pienestäkin vastoinkäymisestä jo tsunamin merkit havaittavissa. Siirryin siis vähin äänin takavasemmalle ja totesin homman sujuvan mainiosti ilman minua. Hoidin pikku-ukon huoneen valmiiksi unia varten ja sillä aikaa keittiössä valmistui ihan oikeaa kotiruokaa.

Nenääni levisi jännittävä kaasun haju, sitä en ole haistanut pitkään aikaan. Tuli ihan fiilis, että ollaan jossain mökillä. Muisto jostain lapsuuden ajoilta. En vaan osannut paikantaa sitä, sillä meidän landella on kyllä sähköllä toimiva uuni. Jännittävä efekti tuo hajuun perustuva muisti. Mitäköhän kaikkea sitä voisikaan hajuilla muistella, jos vaan tajuaisi istua alas ja nuuskutella? Vintiöllä hajumuisti pelaa ainakin ihan sairaan tarkasti. Purin joululahjaksi saamaamme laatikkoa, jossa oli sisareni vauvan vaatteita. Poika istui vieressä ja totesi heti haistavansa Töyhtiksen (lempinimi töyhtötukkaisella vauvalle). Viimeksi vaihdettuani pesuaineen merkkiä, nassikka sanoi pyjamansa tuoksuvan ihan tädille. Totta, olin ostanut samaa merkkiä kokeeksi. Pitäisi opetella "How to Stop and Smell the Flowers!"