Kävin eilen töissä vinkumassa kurjaa tilaani ja anelemassa apua rakkailta työkavereiltani. Ei siitä meidän terkkarin Zulusta ole mihinkään, emmehän me edes ymmärrä toisiamme. Vaikeaa on kommunikointi ilman yhteistä kieltä.

Hän on nyt näiden muutaman viikon aikana kirjoittanut mulle parit astmalääkkeet, kolmea antibioottia, allergialääkettä ja yskänlääkettä. Kaksi sairaslomatodistustakin olen saanut, joissa on jopa molemmissa eri diagnoosit. Ei ole tropit auttaneet, päinvastoin. Keuhkot täyttyvät limasta kun ärsytystä lamaava lääke estää yskimästä ja poskionteloiden paine sai silmäni pullistelemaan. Edes peruslabroja hän ei suostunut määräämään, joten nyt ei ole hajuakaan tulehdusarvoista tai muista "sivuseikoista".

Eilen kipitin siis töihin sovitusti. Ilman lähetettä tietenkin, kun ei sellaista terkkarissa osata kirjoittaa. Olin kysynyt luvan aiemmin puhelimitse, ettei tule sanomista. Työtoverini kuunteli hetken honotustani ja punktoi molemmat poskionteloni. Rutina ja pauke vaan kävi päässä ja nesteet saatiin kiertämään. Ihastuttava rouva kipitti vielä työhuoneestaan lääkenäytteet laukkuuni ja homma oli sillä selvä. Sovittiin, että lopetan oitis kaikki muut ihmeaineet ja tulen normaalisti viikonloppuna töihin. Tuntui ihanalta päästä vihdoin ammattilaisen käsittelyyn.

Illalla vielä epäröin, miten jaksan tehdä viikonloppuna pari 12 tunnin työvuoroa. Mutta toisaalta, mun on pakko saada käteistä ja nuo vuorot ovat ammatillisen kehitykseni kannalta kullan arvoisia. Voin oppia vaikka mitä jännittävää ja saada rutkasti kokemusta. Ostin sitäpaitsi juuri sikahintaiset, mutta älyttömän päheet aurinkolasit, joiden rahoitus on vielä auki...

Tänään heräsin aamulla ja mitä ihmettä! Mä olen terve! Huuhdoin vielä varuiksi nokkani suolaliuoksella, muttei sieltä mitään mätää tullut. Hajuaisti ja ruokahalukin (valitettavasti) ovat tulleet takaisin. Damn, rautainen ammattitaito tekee muhun aina suuren vaikutuksen. Asiassa kuin asiassa.