Pojan hamsteri juoksi ja ryskytti juoksupyöräänsä eilen koko illan. Kymmenen aikoihin kyllästyin jytinään ja otin jyrsijältä juoksulaitteen pois. Hamsteri katsoi minua äkäisenä ja loukkaantuneena. Jatkoimme tyytyväisinä uniamme, enkä aamulla enää ajatellut asiaa sen koommin. Herättyämme, poika istui hetken häkin äärellä, kunnes huusi: ”äiti, tuu kattoo, hampsteri nököttää”. Ihmettelin hieman, mutta menin tietenkin katsomaan. Toden totta, hamsteri istui kerällä, selin meihin ja mökötti. Yritin maanitella ötökkää liikehtimään. Se nosti katseensa, väänsi päätään meitä kohti ja sitten takaisin. Näytti, kuin sillä olisi olleet etukäpälät puuskassa. Hamstereillakin on tunteet, ilmiselvästi. Annoimme visukintulle palan salaattia ja pyöränsä, jota se lähtikin rynkyttämään vinhaa vauhtia, meidän poistuessa päivän askareisiin.