Eilen saapui murun rosterinen sormus. Aika pähee, sopii kantajalleen kuin nenä päähän. Nyt meni taas omatkin suunnitelmat uusiksi. Mikään ei muutu niinkuin naisen mieli. Mäkin haluan tuollaisen massasta poikkeavan materiaalin! Muru kekkasi, että teetetään mulle sormus titaanista ja siihen voi vaikka upottaa timantin tai muutaman. Lystikäs idea, sillä mullahan on ennestään vasen käsi täynnä titaanisia levyjä ja ruuveja. Ne ovat seurausta ajasta, jollion tolppakorot olivat muotia ja pitihän pätkän blondinkin päästä niitä kokeilemaan. Ensiapuaseman ja leikkaussalin kautta tuli kyseinen muotivillitys erittäin tutuksi.

Nyt saavatkin siis mummovainaan hilut levätä rauhassa, sillä tuo titaani (ja timantit, tietenkin ) kuulostaa kivalta.

Jotkut ovat jo kyselleet häistä. Hei, mä en ole mikään meidän perheen romantikko (tässä vaiheessa katseet kääntyvät sisareni suuntaan ). Me taivalletaan halki tuiskeen ja räntäsateen maistraattiin kuittaamaan nimet paperiin ja sillä hyvä. Ei sukulaisia, ei härdelliä. Sitä on tässä elämässä ollut jo ihan tarpeeksi.