On se kumma miten erilaisia raskaudet voivat olla. Aiemmin ajattelin, ettei tässä voi nyt mitään uutta tulla. Tuttua juttuahan tuo yhdeksän kuukauden odotus on. Kattia kanssa! Viisi vuotta sitten sädehdin tässä tilassa. Katselin haikeana valokuvia, joissa hiukseni ovat paksut, iho upea ja silmät loistivat. Netistä luin, että nyt äidin pitäisi suorastaan hehkua vatsakumpunsa kanssa. Mitä tapahtuikaan tälläkertaa...Hiukset ovat tippuneet päästä ja ne harvat haivenet, jotka nupistani sinkoilevat ovat aavikkoakin kuivemmat. Iho on allergiasta tai hormoneista ihan ruvella. Naama on täynnä punaisia kutiavia läikkiä ja hilseilee. Navan alle on ilmestynyt tumma raita. Seuraavaksi varmaankin tulevat ihastuttavat raskausarvet.

Lisäksi on tuo viheliäinen läski. Neuvolasta komennettiin sokerirasitukseen ja dietille, vaikkei sokereissani ole mitään vikaa. Testasin homman töissä aikani kuluksi. Mahani koko oli viimeksikin häikäisevä, sillä pieneen varteen ei voi sulloa ylimääräistä kamaa niin, ettei se näkyisi. Toisaalta mulla on tapana kasvattaa isoja vauvoja, joten olisin toivonut hieman yksilöllistä joustoa mahan mittailuun. Olihan eka vauvelikin lähes nelikiloinen syntyessään ennen aikojaan. Sitäpaitsi yksi kilo per raskauskuukausi ei ole ainakaan mun mielestä liikaa, vaikka painoindeksi toista väittäisi.

Muuten tämä pötsi huvittaa. Onhan se aika älyttömän näköinen. Olen kuin leppäkerttu, josta sojottaa neljä ohutta ja lyhyttä raajaa.  Selälleen jos minut kaataa, niin ylös en pääse kuin kierähtämällä ensin kyljelleni ja siihenkin touhuun toivoisin apujoukkoja.

Kaikkein ihaninta on murun suhtautuminen. Aina kun sattuu käden ulottuville, niin se on pussaamassa ja silittelemässä mahaani. Noin helvetin pitkillä käsillä on lähes mahdotonta olla pikkukaksiossa käsien ulottumattomissa. Molemmat pojat suukottelevat kilpaa jättimäistä pötsiä ja kikattavat. Silloin kun ahdistus iskee (eli viimeistään kun pesen meikit pois naamastani ja seison kylpyhuoneen peilin edessä), murulainen jotenkin aistii sen. Vai kuuleekohan se hiljaista sadattelua nurkan takaa? Aina se hiippailee jostakin esiin paijaamaan ja ihastelemaan. Eilen taivastelin alienin näköistä olemustani ja muru kiersi käsivartensa mahani ympärille ja sanoi: "älä kuule hauku sitä, tämä on mun elämäni suurin saavutus".