On ollut niin kovin kiireistä, etten ole ehtinyt ajatellakaan blogiani. Liekö syy shoppaholismin vai muuten vaan persaukisuuden, mutta rahat kertakaikkiaan loppuivat kesken. Tai siis ei kesken normaalin elämisen.... Tämä yltäkylläinen hedonismi näet aiheuttaa sen, ettemme voi syödä päivälliseksi tarjousmakkaraa. Arki on yhtä juhlaa kun herkuttelee ihania ruokia ja maistelee makuja. Juuri pistimme poskeemme ämpärillisen tomaatti-mozzarella salaattia sekä katkarapuja. Jouduin siis käteisen puutteessa perumaan osittaisen hoitovapaani ja aloin raataa ihan tosissani työpaikalla. Nyt saan ainakin rahoitettua elintasomme, mutta kuten blogin seisauksestakin huomaa, aikaa ei tahdo löytyä mihinkään omaan puuhaan.

Tälläkin viikolla nykäisin menemään yhden 12 tuntisen työpäivän pakon sanelemana. Raskastahan se on kaiken muun elämässä tapahtuvan hässäkän keskellä. Toisaalta, voiko olla ihanampaa pomoa kuin minulla? Hän järjesti pyynnöstä lisää töitä samassa talossa, jotta pärjäämme paremmin taloudellisesti. Sellaista ei voi ottaa nykyaikana itsestäänselvyytenä. Pitkän päivän jälkeen, kun vihdoin saa lapsen haettua, ei tule mieleenkään avata telkkaria tai tietokonetta. Rojahdin vintiö kainalossani suoraan sänkyyn. Aamulla 5.30 kiskoin energiajuoman kurkkuuni ja marssin päiväkodin kautta takaisin sorvin ääreen.

On muuten tosi vaikeaa ja haikeaa kun joutuukin tekemään täyttä viikkoa. Poikaa on järjetön ikävä kokoajan. Osittainen hoitovapaa oli kuin unelmaa, paitsi tilipussissa.