Tämä on käsittämätöntä. Mä olen niin onnellinen, että paras alkaa varautua turpaan tuloon. Mun elämässä se kaava on enemmän sääntö kuin poikkeus...Kivasta tulee aina pahaa. Mutta, jos mä en anna nyt itselleni mahdollisuutta olla onnellinen, edes hetken, niin tämä elämä jäi elämättä. Muru ei edes tiedä mun blogista (en ole kertonut), pitäisi mua vieläkin blondimpana :). Toisaalta ihan ihkana nörttinä mä luulen sen googlaneen mut ennen kuin mulle tulisi se edes mieleen.

Ihan sama. Mies joka suhtautuu vammaisuuteen kuin vanukkaaseen on oikeesti löytö! Muistatko miltä tuntuu tulla kylvystä tukka sekaisin ja naama norsun vitulla. Mä muistan. Tämä nappaakin syliin lähes 2 metrin pituudella ja kehuu kuinka kaunis olen....myyty, JOO.

Tuntuu niin hyvältä että hajoon. Oikeesti.